tiistai 21. tammikuuta 2014

FREEZIN RIDE.



Loppuihan ne vesisateet Oulussa ja alettiin sitten nauttimaan kunnon talvisäästä pakkasineen. Aika raju muutos muutamassa päivässä kun Oulun +3:sta siirryin Iso-Syötteelle -29 pakkasiin. 

 
Freeride Parkin hommat alkaa olla loppusuoralla. Hyppyreitä suunniteltu määrä paikoillaan Freeking Ride tapahtumaa varten ja kaikelle kansalle kevättalven rientoihin! Toivotaan että laskijat löytää alueen ja pitävät siitä. Brada Johansenin kanssa oltiin pariin otteeseen raksaamassa pirunkylmässä pakkasessa aluetta ja välillä kävi mielessä että miksi tätä tekee? Vaikka pidänkin talvesta ja lumesta niin jäätyminen luita ja ytimiä myöten saa rauhallisemmankin vapaalaskijan miettimään hiekkarantoja ja palmuja ja heittämään kirveen sananmukaisesti mettään.



Toisaalta oli tosi palkitsevaa ja mukavaa kun yks lauantai lähdimme Oulusta kavereiden kanssa pelkästään laskemaa Iso-Syötteelle ja pitihän sitä muutama rani käydä vetäiseen Freeride Parkissakin. Mukana oli wanhanliiton konkari Jukka Räsänen poikansa kanssa ja oli mahtaa nähdä kaksi sukupolvea laskemassa vapaata samassa paikassa. Pikku jätkän lasku parani kierros kierrokselta ja sai mut unohtamaan työmäärän ja paleltumiset paikassa.



 Mietin just millä tavalla juniorit ja nuoremmat saisi helposti ja turvallisesti tutustumaan vapaampaan laskutapaan ja uskaltautumaan siirtymään turvallisesti rinteiden ulkopuolelle. Siinä alue palvelee loistavasti. Voi opetella erilaisia lumiolosuhteita ja maastoa ilman pelkoa vyöryistä tai muista isompien paikkojen riskeistä. Alueelle pääsee suoraan hissiltä ja kota alhaalla tarjoaa hyvän paikan lämmitellä ja evästellä laskujen välillä jos ei halua mennä alueen rinneravintoloihin, voi viettää päivä oikeasti ulkona. Jos muutamakin junnu innostuu laskemaan luonnollisissa olosuhteissa ja kipinä syttyy isoille vuorille, niin mun suurin palkkio tehdystä hommasta on siinä.













Onhan olemassa ratakouluja, lasten parkkeja ja pipejä niin miksei turvallista paikkaa myös 'offari' hiihtoon?
Ei sillä, kyllä alueella on tekemistä kokeneemmillekin laskijoille ja toivottavasti hyppyreiden myötä myös parkkilaskijat jotka ovat tottuneet aina viimeisen päälle oleviin suorituspaikkoihin löytävät hoitamattomien alueiden tarjonnan ja riemun laskemiseen. Saattaa se laskutaitokin kehittyä pelkän hyppimisen ohella...
Ensi lauantaina sitten alue testataan käytännössä, tervetuloa paikalle.

T-Turpa jäässä, Skipe

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti